KAUPUNKILEHTI KUKKO on uudenajan kaupunkimedia täynnä elävää elämää ja kiinnostavia tapahtumia. Kukko kertoo juuri nyt pinnalla olevista ilmiöistä   ja kurkistaa rohkeasti pinnan alle. 

Kaikkien oma Kukko tietää paikallisesti parhaat menovinkit ja hurmaavimmat tarinat.

Kukko ilmestyy Kuopiossa, Siilinjärvellä,   Leppävirralla ja Varkaudessa.

Lue uusin nettilehti tästä!

​”Elämä on seisova pöytä, jonka äärellä jotkut jäävät nälkäisiksi”

Farssi ja tragedia kulkevat käsi kädessä, aivan kuten itku ja nauru.

Haikea piano johdattaa yleisön sisälle teatteriin, näytelmään nimeltä Arvoituksellisia muunnelmia. Lavalla on hyytävä yö. Aseen laukaisua säikähtää. Tarinan edetessä absurdit käänteet alkavat hymyilyttää ja naurattaa.

Istun Kuopion kaupunginteatterin tiloissa legendaaristen näyttelijöiden, Heikki Kinnusen, Ilkka Heiskasen ja ohjaaja Sakari Kirjavaisen kanssa. Olen sukupolvea, joka katseli kaikki kaksikon uran alussa tehdyt sketsiohjelmat televisiosta ja opetteli vuorosanat ulkoa. Mutapainin ystäviä ja Soitinmenoja. Verkkokalvoille on palanut kuva parikymppisestä Heiskasesta punkmeikissä bussipysäkillä. Vanhoiksi äijiksi muuntautuneet Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Heiskanen uhoavat rauhalliselle ”hulttionuorelle”, ihan varmuuden vuoksi.

Heikki Kinnunen kuvaili taannoin, kuinka farssi ja tragedia kulkevat käsi kädessä, aivan kuten itku ja nauru. Monet koomikot ponnistavat kivuliaista oloista.

Heikki: Arvoituksellisia muunnelmia on inhimillinen tragedia ja komedia, kuten ihmisen elämä yleensä on. Juuri kun se on karmeimmillaan, se on suorastaan hauskaa. Farssi syntyy traagisista tilanteista, joissa ihmiset yrittävät selviytyä.

Ilkka: Ehkä sitä yrittää jollain lailla tasottaa oman elämänsä kauheutta. Että olis edes joskus hauskaa.

Heikki: Ja sitä sitten tosissaan, täydellä latingilla. Jos katsoo klovnia sirkuksessa, se on tosissaan. Siitä syntyy parasta huumoria.

Ilkka: Chaplin tai Buster Keaton - ne oli koko ajan tosissaan. Ja kun on oikein perkeleen tosissaan asiansa kanssa, rooli häviää. Se on helvetin hauskaa. Lavalla ei ole enää se sama kuosissa oleva kaveri. Jos näytelmässä alleviivaisi komiikkaa, olis aika mettässä. Tarina avautuu pala kerrallaan. Useiden esitysten myötä ei tarvii enää hirveesti miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaan lavalla voi elää – se on hienoa.

Heikki: Ei me alleviivata tragiikkaakaan. Lähtökohtaisesti pyritään olemaan ihmisiä tässä tilanteessa. Kummallakin on oma taustansa, mutta tehdään valintoja, mitä siitä näytetään. Ei näytetä tässäkään omaa taustaamme, vaikka se on aina mukana, ihmisen elämän takana. Pentti Siimes sanoi mulle hyvin: tässä on näytelmä, tässä on juoni, mitä näytellään?


”Mene rodeoon. Elä!”

Näyttelijät sukeltavat rooliinsa ennen esitystä teatterin tiloissa. Lämpiössä oleskelu ja jutustelu työkavereiden kanssa riittää ”sisään uimiseen”.

Heiskanen ja Kinnunen vakuuttavat, etteivät roolit jää ammattinäyttelijälle päälle. Keho käy kierroksilla esityksen jälkeen. Näytteleminen on suoritus.

Ilkka: Omaan työnkuvaan kuuluu reissata ympäriinsä. Autolla ajaminen keikan jälkeen auttaa pääsemään irti fyysisestä levottomuudesta. Jos näyttämöltä heilahtaa suoraan hotelliin, kekkalehtii aamuyöhön saakka. Näyttämölle mentäessä jää myös flunssat.

Heikki: On oltava erittäin kipeä, että sen huomaa näyttämöllä. Roolihenkilölle ei kuulu flunssa. Pystyy suggeroimaan itsensä niin, että todella unohtaa oman huonon tilansa.

Kinnunen valitsi näyttelijän tien jo 11-vuotiaana.

Heikki: Se oli kerta kaikkiaan niin kivaa ja kiehtovaa.

Ilkka: Mulla ei ollu muita vaihtoehtoja, kun ajattelee jälkikäteen. Veli (Kari Heiskanen) on näyttelijä ja vanhempien kanssa kävin paljon teatterissa. Kipinä on tullu lapsesta lähtien.

Mitä sanoisitte parikymppiselle itsellenne?

Ilkka: Ehdottomasti saman, minkä isä sanoi mulle: täys ralli päälle. Olisin joka tapauksessa mennyt omia reittejäni.

Heikki: Nuorena täytyy painaa päälle, sinne missä luodit vinkuvat. Päin tulta. Turha päivitellä jälkeenpäin. Mieluummin niin, että menee kuin jättää menemättä. Ei se huonoa koskaan tee käydä kattomassa, mitä vuoren toisella puolella on.

Ilkka on työskennellyt rodeossa Yhdysvalloissa ennen Teatterikorkeakoulua. Millaista se oli?

Ilkka: Oltiin rodeoklovneina, jouduin mukaan vahingossa. Parin kolmen tunnin automatka ja sitte sonnien kanssa sinne. Cowboyt ratsastaa ja me heilutaan keskellä klovnimaskit päällä. Yhdeltä kaverilta murtui leuka, kun se roikkui aasin hännässä. Nyt kun kuuntelee tätä meidän taustamusiikkia (Arvoituksellisten muunnelmien kaihoisa hidas piano), niin elämä on enemmän tämmöstä nykyään. Päässä soi toi saatanan sama melodia koko ajan.

Säveltäjä on kertonut melodian pohjautuvan tunnettuun teokseen. Oletteko saaneet alkuperäisestä sävelmästä kiinni?

Sakari: Sitä on moni viisas ja professori yrittäny selvittää, mutta ei siinä ole onnistuttu.

Heikki: Ei kai sitä pidä selvittääkään. Elämä on yhtä arvoituksellista muunnelmaa. Meillä on jokaisella sisällä oma sävel ja on arvoitus, mikä saundi tulee seuraavaksi. Se on elämässä hienoa.

Ilkka: Mikä on elämän tarkoitus? Mulla se on pysähtyä keikan jälkeen röökille. Siinä on helvetin hyvä olla.

Sakari: Jos pääsee joskus siihen hetkeen, että olen tässä nyt. Samaahan lavallakin tavoitellaan.

Heikki: Elämä on seisova pöytä, jonka äärellä jotkut jäävät nälkäisiksi. Syö, kun se on siinä. Mene rodeoon. Elä!

On kirkas keskipäivä. Näyttelijät katoavat teatterin uumeniin. Seisovan pöydän äärellä aterioiva yleisö katselee tunnin kuluttua kahden karismaattisen herran eläytymistä lavalla.

Arvoituksellisia muunnelmia Kuopion kaupunginteatterissa 22.3.2018 saakka.

Teksti ja kuva: Heli Barck