KAUPUNKILEHTI KUKKO on uudenajan kaupunkimedia täynnä elävää elämää ja kiinnostavia tapahtumia. Kukko kertoo juuri nyt pinnalla olevista ilmiöistä   ja kurkistaa rohkeasti pinnan alle. 

Kaikkien oma Kukko tietää paikallisesti parhaat menovinkit ja hurmaavimmat tarinat.

Kukko ilmestyy Kuopiossa, Siilinjärvellä,   Leppävirralla ja Varkaudessa.

Lue uusin nettilehti tästä!

Iso kiitos kaikille!

Tämä vuosi alkaa hiljalleen lähenemään loppuaan, joten tähän väliin on hyvä kelata hieman ajassa taaksepäin.

Haluankin tällä kertaa nostaa esille tämän vuoden kohokohdat ja onnistumiset täällä Kaupunkilehti Kukossa.  
Vaikkei Kukko vielä olekaan ilmestynyt kokonaista kalenterivuotta, on lehtemme onnistunut uskomattoman lyhyessä ajassa keräämään suuren joukon aktiivisia lukijoita sekä sitoutuneita asiakkaita. 

Lehden lukijamääristä ei tänä vuonna tehty tutkimusta, mutta se ei tarkoita etteikö Kukko tavoittaisi jakelualueensa asukkaita. 

Asiakkaamme ovatkin kertoneet meille iloisia uutisia loppuunmyydyistä tapahtumista ja onnistuneista kampanjoista.  Voisikin todeta,että tulokset puhukoon puolestaan. 

Aloitus on ollut vauhdikas myös meille työntekijöille, ja välillä saattaa tuntua etteivät tunnit tahdo riittää. Kuitenkin olemme onnistuneet luomaan kokonaisuuden, josta lukijat ovat pitäneet, eikä lehdessämme olekaan keskitytty kertomaan samoja juttuja ja uutisia kuin muissa medioissa. 

Tällä tavoin lukija tietää lehteä avatessa, ettei hänen tarvitse todeta, että nämäkin jutut on pureskeltu jo kolmeen kertaan. Siispä iso kiitos kaikille toimittajillemme! 

Muita onnistumisia ovat esimerkiksi Kukon pirteät harjoittelijat, jotka ovat päässeet opettelemaan taitoja työelämää varten. Onkin ollut ilo huomata, miten vastuun kantaminen ei jännitä nuoria, vaikka lehden teossa joutuu pitämään kiinni tiukoista aikatauluista. Aiommekin jatkaa tätä perinnettä myös tulevana vuonna ja tarjota harjoittelumahdollisuuden mahdollisimman monelle nuorelle. 

Kukon bloggaajista haluaisin kiittää etenkin Sirpa Pietikäistä, joka on omien sanojensa mukaan tykännyt kirjoittaa kuukausittaista blogiaan lehteemme. Yhteistyö Sirpan kanssa tulee jatkumaan myös ensi vuonna, joten hänen kirjoituksista nauttivat voivat huokaista helpotuksesta ja odottaa jännityksellä seuraavaa blogia tammikuussa. 

Kaupunkilehti Kukon väki haluaakin kiittää kaikkia lukijoita, asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta! Ilman Teitä ei olisi meitä. 

Tämän vuoden viimeinen Kukko ilmestyy 20.12, jonka jälkeen siirrymme viettämään joulua ja uuttavuotta. Vuoden 2018 ensimmäinen Kukko ilmestyy 10.1.